Joulukuu 2017

Täältä löydät arkistoidut joulukuun 2017 blogikirjoitukseni.


Lanttutaksi ja laatikkoleikki

Tiedän, että osaan tehdä hyvää ruokaa ja teen sitä kätevästi vaikka armeijalle. Mutta joskus homma lipeää käsistä, myönnetään. Joulun alla teen laatikot perheelle pakkaseen tuttuun tapaan hyvissä ajoin vegaaneina ja allergiavapaina. Kun siitä sitten yhtenä vuonna muutamalle kaverille mainitsin, tuli vinkki ettei kunnollisia vegaanilaatikoita oikein ole tarjolla. Avuliaana ihmisenä lupauduin tekemään lähinnä tarvikkeiden hinnalla ihmisille laatikoita. Siitä se sitten lähti, homma lapasesta. Meidän keittiössä kiehui riisipuuroa, perunamuusia ja emännän kahvia järjettömät määrät. Laatikkoleikki kaatoi tietokoneen ja asiakkaiden tilausjärjestelmän, mutta hymy ei hyytynyt. Punainen Lanttutaksimme kiisi pitkin Helsingin katuja viemään ihmisille laatikoita ja mikä hienointa, puotipuksumme Olle otti vastaan asiakkaita kuin aikuinen ikään.

Koko laatikkoleikin paras puoli oli se, että pystyimme auttamaan ihmisiä. Kuulimme paljon iloisia kiitoksia siitä, miten ihmisten joulu helpottui ja he saivat heille sopivaa ruokaa. Tapasimme paljon ihania ihmisiä, kohtasimme hymyjä ja tunsimme olevamme tarpeellisia. Suuri kiitos koko keittiömme väelle sekä puotipuksuille ja Lanttutaksin kuskille! Jälkeenpäin on myös sadellut kiitoksia hyvänmakuisista laatikoista, joten jos Luoja suo ja terveitä päiviä riittää, StinaKokkaa ensi vuonna laatikkoleikkiä jälleen!

26.12.2017

 @stinakokkaa #stinakokkaa #vegaani #vegan #joululaatikot #allergia #gluteeniton #lanttutaksi #laatikkoleikki #olle #nam4


Pullantuoksuinen äiti ja vaimo

Olen kertakaikkisen uupunut yhteiskunnan haasteisiin äitiyden kukoistuksesta. Minun pitäisi olla yhtäaikaa putipuhtoisen tiptop kodin upea emäntä, mahtava uranainen sekä hymysuinen loistokasvattaja. Kotona tuoksuisi ändi ja pulla sulassa sovussa ja lapset vetelisivät suihinsa käsin survottua pottumuusia kauniisti punertavien leikkeiden kanssa iloisesti hymyillen. Huomisen palaverin paperit odottaisivat työpaikalla lokerossa valmiina esimiestä ja minulla ei olisi huolen häivääkään... No, ei onnistu!.

Ensinnäkin pinna poksahtaa kersoilla siinä kohtaa kun he tulevat koulusta ja käsken laittaa kengät telineeseen eikä jättää lattialle. Toisekseen minä leivon kyllä ja pulla tuoksuu useinkin ja ruoka on hyvää, mutta aina ei voi ändiin asti yltää. Luulenpa, että lapseni eivät edes tunnista mitään yleispesuaineen tuoksua vaan tyytyvät omassa elämässään pesemään kaiken katosta lattiaan fairilla, kuten kotonakin on tehty. Helppoa, halpaa ja perhanan nokkelaa.

Jos jokin sosiaalinen normi vaatii meitä tunnustamaan yhteistä uskoa putipuhtoisen kodin nimeen, luulen että olemme löytäneet turhamaisuuden huipun, josta sietäisi luopua. Perussiisteys on ok ja välillä voi vetää moppia hieman tarkemmin pitkin nurkkajuuria. Mutta on ihan turhaa pingottaa koko perheellä kerran viikossa hiki otsassa ja pahalla mielellä jonkin siivoushomman kanssa. Julistaudun julkisesti vastustamaan kaikenlaista pakkoa, jossa jokaisella on tiukka aikataulu kotitöille. On paljon mukavampaa ja helpompaa toimia kaikkien kotitöiden suhteen, jos on vain jokin "eräpäivä", johon mennessä homma on hoidettava. "Sä imuroit eteisen perjantaihin mennessä ja sä käytät matot ulkona samalla aikataululla. OK?" Ehkä hieman modernimpaa kuin pullantuoksuinen äiti ja vaimo?

4.12.2017

@stinakokkaa #stinakokkaa #pullantuoksuinenäiti #siivotaan #äiti #kotityöt #jaetutkotityöt